Ylen näkemän ohjeen mukaan viranomainen voi tehdä työttömän työnhakijan nimellä Google-haun, mikäli herää epäilys tietojen salaamisesta.
Hyvä syy rajoittaa postauksiensa näkyvyyttä. Mutta on kyllä melkoista jos vanhojen kirjojen myynnistä some-kauppapaikalla saa yrittäjän leiman.
Miksi pitää kirjoittaa nettiin omalla nimellään yhtään mitään? Ennenvanhaan kaikki käyttt tekaistuja nimiä, mutta jostain syystä facebook muutti tämän perinteen. Nykyään porukka sitten kirjoittelee omalla nimellä ja naamalla kaikenlaisia hurjua juttuja. Sen siitä saa.
Veikkaan et kyse on myös siitä et aiemmin netti oli muusta todellisuudesta erillinen ulottuvuus, nykyään se on integroituneempi osa muuta todellisuutta.
En tajua… Toistuvasti tulee eteen tilanteita, kun joku ääneen ihmettelee, että mitähän se-ja-se nykyään tekee ja ei mene kun minuutti, kun joku on googlannut sometilit mistä löytyy käytännössä koko elämänhistoria 15 vuotta taaksepäin. Pari vuosikymmentä taaksepäin, niin edes viranomaisilla ei ollut yhtä kattavaa pääsyä ihmisten yksityistietoihin.