Äitini kyseli tuosta tuen loppumisesta, ja koska hänen läppärinsä on liian vanha (muistaakseni 6000-sarjan Inteliä prosessorina), niin Windows 11 ei sitä tue. Ehdotin, että asennetaan siihen Linux, ja oli vastaanottavainen idealle. Mietiskelin vähän eri distroja ja tuumasin lopulta, että täytyy joku päivä käydä asentamassa Aurora siihen. Noi immutable-distrot vaikuttaa tuommoisille melko kevyellä käytöllä oleville äitikoneille tosi hyvältä ratkaisulta.
Itselläni ei ole ollut edes pelikoneella Windowsia asennettuna viiteen vuoteen lainkaan.
Linux Mint näyttää myös olevan aika suosittu helppokäyttöinen ja aloittelijaystävällinen jakelu. Monissa Linuxin asenteluvideoissa aloittelijoille käytössä on Linux Mint.
Itse en suosittele Minttiä kenellekkään. Se oli kovaa huutoa joskus yli 10 vuotta sitten, mutta Linux-työpöytä on kehittynyt paljon niistä ajoista ja Mint taasen ei ole.
Mitä sellaista joku muu distro tarjoaa “nettipankki ja iltalehti”-käyttöön mikä ei hoidu yhtälailla Mintillä ja Cinnamonilla? Ei se toki ehkä ole niin trendikäs tai bleeding edge kuin muut jakelut, mutta edes näin “edistyneenä” käyttäjänä en ole kokenut että siitä varsinaisesti puuttuisi mitään. Jos nyt jotain pitää motkottaa niin en ole jaksanut viritellä kaikkia mukavuuttalisääviä pikanappeja omaani, jotka varmaan löytyisi valmiina esim. KDE:stä, mutta kun hommat hoituu muutenkin pääasiassa selaimella ja terminaalilla niin eipä sen ikkunamanagerin tarvitse paljon muuta kuin pysyä pois tieltä.
Mainitsemani Aurora (ja muut Universal Blue -perheen distrot) seuraa ns. immutable-mallia joka käytännössä tarkoittaa sitä, että järjestelmän päivitykset hoituvat erittäin idioottivarmasti ja käytännössä käyttäjän ei tarvitse välittää niistä lainkaan. Järjestelmäpäivitykset asentuvat taustalla itsestään ja järjestelmä päivittyy saumattomasti seuraavan rebootin aikana, ja jos päivityksestä koituu jotain ongelmia, niin se pitää pari edellistä versiota tallella ja niihin voi vaihtaa käynnistyksen yhteydessä GRUBissa. Nuo GRUBista löytyvät vanhat versiot ovat siis kaikkien järjestelmäpakettien vanhempi versio, ei pelkästään kernelin niinkuin perinteisissä distrossa.
Työpöytäsovellukset noissa tulevat Flatpakin kautta ja päivittyvät muusta järjestelmästä erillään.
Työpöytäympäristöistä pidän KDE:ta ylivoimaisesti parhaana vaihtoehtona Windowsiin tottuneille, koska Cinnamon on jäänyt kehityksessä pahasti jälkeen. Nähdäkseni Cinnamonia suositellaan lähinnä inertian pohjalta, koska silloin 2013 paikkeilla kun Cinnamon oli uusi, KDE oli vielä versiossa 4 ja vuotta myöhemmin julkaistu KDE 5 paini pitkään kasvukipujen kanssa, ja Cinnamon oli oikeasti hiotuin “Windows-tyylinen” työpöytäympäristö. Sittemmin KDE on kuitenkin projektina ryhdistäytynyt ja on nykyään ylivoimaisesti Cinnamonia hiotumpi.
Tuo Mintin “jämähtäneisyys” on juuri se syy, miksi asensin sen vanhempieni vanhaan Win 10 - koneeseen. Kiittelivät kaiken toimivan nopeammin ja mitään oppimiskynnystä ei ole ilmennyt, vaikka molemmat ovat lähes 80-vuotiaita.
Ja olen vakavasti harkinnut siirtyväni itsekin käyttämään Mintiä, kun Win 10:n tuki loppuu syksyllä. Mitä enemmän työpöytä muistuttaa Windows seiskaa, sen parempi.
Itse asiassa tämä optio on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, pitää laittaa kokeiluun jahka aika luopua Windowsista koittaa.
Asensin myös keväällä pariin muinaiseen läppäriin 32-bittisen Cinnamon Mintin, jotta lapseni pääsivät harjoittelemaan oikean tietokoneen käyttöä koulun Chromebookien sijaan. Eivät ole valittanert mistään.
Täältä myös ääni mintille. Vaikka itselläni on linuxin kanssa “muutamia” vuosia takana niin mintti löytyy silti työpöydältä ja läppäristä. Toimii melkein missä vain perunassa mihin sen nyt vain suinkin saa survottua eikä hajoa omiin päivityksiinsä “ikinä” (toisin kuin Ubuntun snapit). Lisäksi jos ongelmia tulee vastaan niin Debian-johdannaisena siihen löytyy valtavasti tietoa verkon uumenista millä alkaa ratkomaan ongelmaa.
Täältä myös ääni Mintille. Toimii kuin buickki ja asentuu huonompaankin koneeseen. Ei tarvitse mitään isoa oppimiskynnystä Windowsista siirtyvälle, eikä ole turhan monimutkainen. Cinnamon työpöytänä on juuri sopiva kokemattomallekin käyttäjälle, KDE tarjoaa toki loputtomasti mahdollisuuksia virittelyyn, minkä takia sitä en suosittele missään nimessä vasta-alkajalle.
Päivitykset eivät myöskään Mintissä hypi silmille, eivätkä ole minulla ainakaan rikkoneet vielä koskaan mitään. Olen itse päätynyt Mintiin distohyppelyn lopuksi, tässä iässä ei enää jaksa kiinnostua virittelystä, riittää kun käyttis toimii ja pysyy poissa tieltä, siksi Mint Cinnamon.
Äitini kyseli tuosta tuen loppumisesta, ja koska hänen läppärinsä on liian vanha (muistaakseni 6000-sarjan Inteliä prosessorina), niin Windows 11 ei sitä tue. Ehdotin, että asennetaan siihen Linux, ja oli vastaanottavainen idealle. Mietiskelin vähän eri distroja ja tuumasin lopulta, että täytyy joku päivä käydä asentamassa Aurora siihen. Noi immutable-distrot vaikuttaa tuommoisille melko kevyellä käytöllä oleville äitikoneille tosi hyvältä ratkaisulta.
Itselläni ei ole ollut edes pelikoneella Windowsia asennettuna viiteen vuoteen lainkaan.
Linux Mint näyttää myös olevan aika suosittu helppokäyttöinen ja aloittelijaystävällinen jakelu. Monissa Linuxin asenteluvideoissa aloittelijoille käytössä on Linux Mint.
Itse en suosittele Minttiä kenellekkään. Se oli kovaa huutoa joskus yli 10 vuotta sitten, mutta Linux-työpöytä on kehittynyt paljon niistä ajoista ja Mint taasen ei ole.
Mitä sellaista joku muu distro tarjoaa “nettipankki ja iltalehti”-käyttöön mikä ei hoidu yhtälailla Mintillä ja Cinnamonilla? Ei se toki ehkä ole niin trendikäs tai bleeding edge kuin muut jakelut, mutta edes näin “edistyneenä” käyttäjänä en ole kokenut että siitä varsinaisesti puuttuisi mitään. Jos nyt jotain pitää motkottaa niin en ole jaksanut viritellä kaikkia mukavuuttalisääviä pikanappeja omaani, jotka varmaan löytyisi valmiina esim. KDE:stä, mutta kun hommat hoituu muutenkin pääasiassa selaimella ja terminaalilla niin eipä sen ikkunamanagerin tarvitse paljon muuta kuin pysyä pois tieltä.
Mainitsemani Aurora (ja muut Universal Blue -perheen distrot) seuraa ns. immutable-mallia joka käytännössä tarkoittaa sitä, että järjestelmän päivitykset hoituvat erittäin idioottivarmasti ja käytännössä käyttäjän ei tarvitse välittää niistä lainkaan. Järjestelmäpäivitykset asentuvat taustalla itsestään ja järjestelmä päivittyy saumattomasti seuraavan rebootin aikana, ja jos päivityksestä koituu jotain ongelmia, niin se pitää pari edellistä versiota tallella ja niihin voi vaihtaa käynnistyksen yhteydessä GRUBissa. Nuo GRUBista löytyvät vanhat versiot ovat siis kaikkien järjestelmäpakettien vanhempi versio, ei pelkästään kernelin niinkuin perinteisissä distrossa.
Työpöytäsovellukset noissa tulevat Flatpakin kautta ja päivittyvät muusta järjestelmästä erillään.
Työpöytäympäristöistä pidän KDE:ta ylivoimaisesti parhaana vaihtoehtona Windowsiin tottuneille, koska Cinnamon on jäänyt kehityksessä pahasti jälkeen. Nähdäkseni Cinnamonia suositellaan lähinnä inertian pohjalta, koska silloin 2013 paikkeilla kun Cinnamon oli uusi, KDE oli vielä versiossa 4 ja vuotta myöhemmin julkaistu KDE 5 paini pitkään kasvukipujen kanssa, ja Cinnamon oli oikeasti hiotuin “Windows-tyylinen” työpöytäympäristö. Sittemmin KDE on kuitenkin projektina ryhdistäytynyt ja on nykyään ylivoimaisesti Cinnamonia hiotumpi.
Tuo Mintin “jämähtäneisyys” on juuri se syy, miksi asensin sen vanhempieni vanhaan Win 10 - koneeseen. Kiittelivät kaiken toimivan nopeammin ja mitään oppimiskynnystä ei ole ilmennyt, vaikka molemmat ovat lähes 80-vuotiaita.
Ja olen vakavasti harkinnut siirtyväni itsekin käyttämään Mintiä, kun Win 10:n tuki loppuu syksyllä. Mitä enemmän työpöytä muistuttaa Windows seiskaa, sen parempi.
Saatat rakastaa tätä KDE-teemaa: https://gitgud.io/wackyideas/aerothemeplasma
Itse asiassa tämä optio on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, pitää laittaa kokeiluun jahka aika luopua Windowsista koittaa.
Asensin myös keväällä pariin muinaiseen läppäriin 32-bittisen Cinnamon Mintin, jotta lapseni pääsivät harjoittelemaan oikean tietokoneen käyttöä koulun Chromebookien sijaan. Eivät ole valittanert mistään.
Täältä myös ääni mintille. Vaikka itselläni on linuxin kanssa “muutamia” vuosia takana niin mintti löytyy silti työpöydältä ja läppäristä. Toimii melkein missä vain perunassa mihin sen nyt vain suinkin saa survottua eikä hajoa omiin päivityksiinsä “ikinä” (toisin kuin Ubuntun snapit). Lisäksi jos ongelmia tulee vastaan niin Debian-johdannaisena siihen löytyy valtavasti tietoa verkon uumenista millä alkaa ratkomaan ongelmaa.
Täältä myös ääni Mintille. Toimii kuin buickki ja asentuu huonompaankin koneeseen. Ei tarvitse mitään isoa oppimiskynnystä Windowsista siirtyvälle, eikä ole turhan monimutkainen. Cinnamon työpöytänä on juuri sopiva kokemattomallekin käyttäjälle, KDE tarjoaa toki loputtomasti mahdollisuuksia virittelyyn, minkä takia sitä en suosittele missään nimessä vasta-alkajalle. Päivitykset eivät myöskään Mintissä hypi silmille, eivätkä ole minulla ainakaan rikkoneet vielä koskaan mitään. Olen itse päätynyt Mintiin distohyppelyn lopuksi, tässä iässä ei enää jaksa kiinnostua virittelystä, riittää kun käyttis toimii ja pysyy poissa tieltä, siksi Mint Cinnamon.